Tuki edistää toipumista
Kun puhutaan vakavien sairauksien hoidosta, yleensä keskitytään puhumaan lääketieteellisestä hoidosta ja sen laadusta. Paranemiseen vaikuttavat kuitenkin myös muut asiat. Mielen hyvinvoinnilla ja sitä edesauttavalla psykososiaalisella tuella voi olla valtava vaikutus siihen, kuinka hyvin potilas toipuu.
Psykososiaalisella tuella tarkoitetaan tukea, jota esimerkiksi läheiset, vertaiset, potilasjärjestöt, sairaalat ja kunnat antavat. Se voi olla esimerkiksi vertaistukea chatissä, taideterapiaa tai keskusteluja psykologin tai nuoriso-ohjaajan kanssa.
Turun yliopistollisen keskussairaalan lääkärin Päivi Lähteenmäen mukaan psykososiaalinen tuki on toipumisen kannalta aivan keskeistä. Kun lapsi sairastuu, tuesta hyötyvät sekä lapsi että hänen vanhempansa ja sisaruksensa.
Vanhempien mieliala vaikuttaa myös lapsen hyvinvointiin. Tyksissä hoitajat kartoittavat, millaiset tukiverkostot perheellä on. Jos tukiverkostot ovat vähissä, perheelle tarjotaan enemmän apua kuin niille, joiden on mahdollista saada tukea lähipiiriltään.
Joskus sairastunut lapsi tai hänen vanhempansa sanovat, että he eivät tarvitse tukea. Mutta varsinkin jos perheessä on yksi vanhempi ja useita lapsia, vanhempi koetetaan saada vakuuttumaan, että tuesta on hyötyä.
”Semmoista ihmistä ei ole, joka ei koskaan tarvitse olkapäätä. Kriisin keskellä ei tarvitse selvitä yksin”, Lähteenmäki sanoo.
Myös lapsen saama tuki vaikuttaa parhaimmillaan merkittävästi siihen, miten lapsi voi. Tuki piristää ja antaa lisää voimia, ja se taas mahdollistaa muuta elämää. Siitä saa virtaa tehdä läksyjä ja pitää yhteyttä kavereihin.
”On tärkeää, että lapsen normaali kehitys säilyy. Syöpähoidoissa oleva lapsi ei välttämättä pysty olemaan paljon ikätovereidensa kanssa.”
Tyksin tarjoamassa tuessa on yksi puute. Osastolla ei ole omaa psykologia. Sekä Päivi Lähteenmäen että kuntoutusohjaaja Kristiina Poikelan mielestä olisi tarpeen olla.
Poikela antaa potilaille ja näiden perheille matalan kynnyksen tukea.
”Jollekin perheelle kuntoutusohjaaja voi olla se, jolle on helppo puhua asioistaan. Jollekin se voi olla hoitaja tai lääkäri, jollekin sairaalapappi, lastenohjaaja tai joku muu. Näihin kohtaamisiin pitäisi tarvittaessa kuntoutusohjaajallakin olla enemmän aikaa”, Poikela sanoo.
Silti olisi hyvä, että osastolla olisi oma psykologi, joka poikkeaisi säännöllisesti potilaiden luona ja jonka luona potilaat ja heidän läheisensä voisivat spontaanistikin poiketa. Psykologi voisi tukea myös koko hoitotiimiä.
”Jos saisin lisää rahaa, palkkaisin meille nykytiimin tueksi vielä psykologin”, Lähteenmäki sanoo.
Entä voisiko tuen saaminen tai saamatta jääminen selittää sitä, miksi suurituloisten vanhempien lapset selviävät todennäköisemmin syövästä kuin pienituloisten vanhempien lapset? Ehkä suurituloisilla on enemmän voimavaroja ja rahaa hankkia lapselleen ja itselleen erilaista mielenterveyttä ylläpitävää tukea?
”Jos syöpä on kovin huonoennusteinen alun perin, sitä ei valitettavasti nykymaailman menetelmillä paranna pysyvästi mikään”, Lähteenmäki vastaa.
Tuen saaminen ei siis tieteellisen tiedon valossa muuta syövän lopullista ennustetta.
”Sen sijaan saadulla tuella voi olla iso merkitys pärjäämisessä ja jopa elossa pysymisessä, kun syöpä on parantunut.”