Suoraan sisältöön

Kantasolusiirre pelasti Rassen elämän

Maailman kantasoluluovuttajien päivää vietetään lauantaina 21.9.2024. Vuosittain Suomessa noin 100 potilasta tarvitsee veren kantasoluja vapaaehtoiselta luovuttajalta. Heistä noin joka kuudes on lapsi.

Yksi vapaaehtoisen kantasoluluovuttajan avulla pelastuneista potilaista on 21-vuotias Rasmus Virolainen. Rasmus sairastui akuuttiin lymfoblastileukemiaan (ALL) 14-vuotiaana vuonna 2018. Parantuminen on ollut pitkä tie, sillä Rasmuksen sairaus uusi peräti kaksi kertaa.

Rasmus eli ”Rasse” on mukana Sylvan toiminnassa ja kertoi tarinansa tällä viikolla Punaisen Ristin Veripalvelun artikkelissa. Hän oli myös Ylen Aamun tv-haastattelussa perjantaina 20.9.

”Sairaala oli koko elinympäristöni usean vuoden ajan. Oli ajanjaksoja, jolloin en käytännössä pystynyt tekemään muuta kuin nukkumaan. Parempina jaksoina katsoin läppäriltä ohjelmia ja pelasin tietokoneella, joka oli tuotu sairaalahuoneeseeni”, Rasmus muistelee.

Sairaus rajoitti rajusti myös sosiaalisia suhteita. Omista vanhemmista jompikumpi oli Rasmuksen seurana sairaalassa koko ajan, mutta kaverisuhteet jäivät vuosiksi tauolle.

Rasmus on saanut leukemiaan ”kaikki mahdolliset hoidot”. Aluksi hän sai solunsalpaajahoitoa, jota tuettiin verivalmisteilla – sekä punasolu- että trombosyyttivalmisteilla.

Ensimmäinen hoitovaihe kesti 2,5 vuotta. Solunsalpaajahoitojen loppumisen jälkeen sairauden todettiin uusineen.

Seuraavaksi Rasmusta hoidettiin CAR-T-soluhoidolla. Virolainen on Suomessa niitä harvoja lapsipotilaita, joille kyseistä hoitoa on käytetty. CAR-T on syövän immuunihoitomuoto, jossa potilaan puolustusjärjestelmän soluja aktivoidaan hyökkäämään tehokkaammin syöpäsoluja vastaan.

Soluhoidolla ei kuitenkaan ollut Rasmuksen sairauteen toivottua vaikutusta. Elokuussa 2021 edessä oli viimeinen hoitovaihtoehto, kantasolusiirto.

Sopiva luovuttaja löytyi onneksi heti, Ruotsista.

”Luovuttaja oli niin sanottu täydellinen match, jonka veriryhmä ja kudostyyppi vastasivat omiani”, Rasmus kertoo.

”Vietin 18-vuotissyntymäpäiväni sairaalassa kantasolusiirron aikaan”, hän muistelee.

”Sairastuminen ja koko asian laajuus iski tajuntaan kunnolla vasta jälkeenpäin. Ja vaikka syöpä on nyt parantunut, ei vanhempana varmasti lakkaa koskaan huolehtimasta”, Rasmuksen äiti Taru Tuominen pohtii.

Jälkikontrollit ja lääkärikäynnit kuuluvat edelleen perheen arkeen. Leukemia jätti jälkensä Rasmukseen esimerkiksi hermovaurion, raudan kertymäsairauden ja osteoporoosin muodossa. Näitä hoidetaan säännöllisin välein Uudessa Lastensairaalassa ennen siirtymistä aikuisten puolelle.

LeukemiaX3

Oman tapansa käsitellä leukemiakokemusta Rasmus ja Taru löysivät perustamalla viime syksynä oman podcastin, LeukemiaX3:n. Idea podcastiin tuli Tarulta, sillä Rasmus käsitteli aluksi asiaa livestreameissaan.

”Kun sairastuin, leukemiasta kertovaa podcastia ei ollut. Olisin varmasti kuunnellut.”

Tällä hetkellä tilanne on hyvä. Virolainen elää aktiivista nuoren miehen elämää vapaana leukemiasta. Rasmus eli ”Rasse” on mukana Sylvan toiminnassa ja on tehnyt Sylvalle myöhäisvaikutuksista kertovan videon.

Jutun lähteenä on Punaisen Ristin Veripalvelun juttu Rassesta. Lue juttu kokonaan: https://www.veripalvelu.fi/kantasolusiirteen-saaminen-merkitsee-koko-elamaa/

Rassen video myöhäisvaikutuksista:

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

Katso Rassen haastattelu Ylen aamussa:
https://areena.yle.fi/1-71894154