Suoraan sisältöön

Lapsen syöpä pysäyttää. Kultanauha mahdollistaa sairastuneen lapsen tukea ja tutkimusta

Tiedote 19.8.2024

Syyskuu on kansainvälinen lasten syöpien teemakuukausi. Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö ja tukijärjestö Sylva ry ovat tuoneet kansainvälisen Kultanauhan Suomeen lisätäkseen tietoisuutta lasten
syövistä ja niiden hoidoista. Kultanauhalla kerätään tärkeitä varoja valtakunnalliseen ja paikalliseen työhön syöpään sairastuneiden lasten hyväksi.

Suomessa sairastuu syöpään vuosittain noin 150 alle 15-vuotiasta lasta. Vaikka suurin osa sairastuneista pystytään parantamaan, on syöpä silti yhä yleisin kuolemaan johtava sairaus lapsilla.
Lapsen sairastuminen vaikuttaa koko perheen elämään useiden vuosien ajan. Aamu ja Sylva ovat yhdistäneet voimansa lisätäkseen tietoisuutta lasten syövistä ja niiden hoidoista. Kultanauhat ovat saatavilla 19.8. alkaen. Niillä kerätään varoja valtakunnalliseen ja paikalliseen työhön syöpään sairastuneiden lasten ja läheisten hyväksi.

“Suomessa saa maailman parasta hoitoa, mutta lasten syöpä on arvaamaton. Edelleen joka seitsemäs syöpään sairastunut lapsi menehtyy. Tarvitsemme jatkuvaa tutkimusta, jotta tulevaisuudessa jokainen lapsi pystytään parantamaan. Lasten kliininen syöpätutkimusrahoitus on jo pitkään ollut vain Aamun varassa – yksityishenkilöt ja yritykset ovat viimeisen 12 vuoden aikana
mahdollistaneet sen, että syöpään sairastuneet lapset ovat saaneet uudenaikaisinta ja huipputasoista syöpähoitoa”, muistuttaa Aamun asiamies Laura Paasio.

Pelkkä lääketieteellinen hoito ei riitä

”Syöpään sairastuneen lapsen perhe tarvitsee monenlaista tukea useiden vuosien ajan. Sylvan perhebarometrin perusteella 76% perheistä tarvitsee ammatillista keskustelutukea. Vuosia kestävien
hoitojen päätyttyä tukea tarvitsee vielä 65%. Terapeuttisen tuen lisäksi Sylva tukee perheitä mm. vertaistuen, asuntojen, kurssien ja lomien muodossa”, sanoo Sylvan toiminnanjohtaja Marika Aro.

Kultanauha (Gold Ribbon) on kansainvälinen lasten syöpien tunnus, joka on ollut käytössä ympäri maailmaa vuodesta 1997 lähtien. Kultanauhakuukautta vietetään kansainvälisesti syyskuussa, mutta
Kultanauhaa nostetaan esiin myös helmikuussa Kansainvälisenä lasten syövän päivänä. Kultanauhan ostamiseen ja kantamiseen kannustetaan erityisesti syys- ja helmikuussa, mutta nauha on myynnissä ympäri vuoden.

Miten Kultanauha-keräykseen voi osallistua?

Kultanauhoja voi ostaa alueellisilta syöpäyhdistyksiltä ja vanhempainkerhoilta. Yritykset voivat tilata Kultanauhoja osoitteesta: www.kultanauha.fi. Yhden Kultanauhan hinta on 5 euroa. Listaus järjestöistä ja kerhoista löytyy osoitteesta: www.kultanauha.fi.

Lisätietoja:

Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö
Laura Paasio, Asiamies
Puhelin: +358 50 597 0554
Sähköposti: laura.paasio@aamusaatio.fi

Sylva ry
Sami Ruokangas, Viestintä- ja varainhankintapäällikkö
Puhelin: +358 50 361 7977
sami.ruokangas@sylva.fi

Aamu lyhyesti
Suomen Lasten Syöpäsäätiö Aamun tavoitteena on mahdollistaa maailman paras syöpähoito, jotta kaikki sairastuneet lapset selviäisivät ja heillä olisi terve aikuisuus. Säätiö kerää varoja ja kohdistaa ne lasten syöpähoitojen tutkimukseen ja kehitykseen. Aamu tekee aktiivisesti yhteistyötä vapaaehtoisten kanssa. Esimerkiksi Team Rynkebyn 200–300 pyöräilijää kuljettavat Aamun viestiä ja keräävät satojen yritysten tuen syöpätutkimukseen.

Sylva lyhyesti
Kun lapsi, nuori tai nuori aikuinen sairastuu syöpään, perusturva järkkyy. Sairaus muuttaa paitsi sairastuneen, myös kaikkien läheisten elämän. He tarvitsevat tukea ja tietoa juuri oikeaan aikaan. Tätä
psykososiaalista tukea heille tarjoaa Sylva – syöpään sairastuneiden lasten vanhempien perustama yhdistys. Säännöllinen tuki on Sylvalle elintärkeää, sillä 90 % toiminnastamme toteutetaan yksityis- ja
yrityslahjoituksilla, keräyksillä sekä verkkokaupan tuotoilla. Team Rynkeby on yksi Sylvan suurimmista
tukijoista.