Suoraan sisältöön

Vanhempien VOIMA-verkkokurssi 1.10.-26.11.2024

1.10.2024 17:00 - 26.11.2024 19:00

Verkkokurssi syöpää sairastavan lapsen vanhemmalle:

Vanhempien VOIMA-verkkokurssi on tarkoitettu sinulle, jonka lapsi on sairastunut syöpään ja olet joko keskellä tunnemyllerrystä tai koet, että olet työntänyt tunteesi syrjään. Kurssi on ammatillisesti ohjattu ja sillä pohditaan erilaisia teemoja yhdessä.

Tapahtuma-aika: tiistaisin 1.10 – 26.11 klo 17-19 (seitsemän kertaa).

Tapahtumapaikka: verkossa

Lapsen sairastuminen syöpään herättää vanhemmassa monenlaisia tunteita, joita ei välttämättä sillä hetkellä tunnista, mutta ne vaikuttavat omaan oloon hankaloittavasti, kuten esimerkiksi levottomuutena, huoliajatuksina tai ärtymyksenä. Vanhemman selviytymiskeino, lapsen tai nuoren hoitojen aikana, voi olla itsensä ohittaminen. Pitkäkestoisesti tämä lisää riskiä lamaantumiseen, uupumiseen ja jopa masennukseen. Lapsen ja nuoren etu on, että vanhempi voi riittävän hyvin. Siksi on tärkeää, että vanhempi huolehtii omasta jaksamisestaan.

Vanhempien kurssi on tarkoitettu sinulle, jonka lapsi on sairastunut syöpään ja olet joko keskellä tunnemyllerrystä tai koet, että olet työntänyt ne syrjään. Kurssi on ammatillisesti ohjattu ja vertaisuudella on vahva rooli.  Kurssikerrat ovat teemoitettuja. Teemat liittyvät muuttuneeseen vanhemmuuteen, tunteisiin, joita lapsen sairastuminen herättää ja myötätuntoon itseä kohtaan. Kurssilla tutustut toisiin syöpään sairastuneiden lasten vanhempiin, saat uusia oivalluksia, tietoa ja konkreettisia työkaluja omaan arkeesi.

Kurssikerrat koostuvat alustuksista ja keskusteluista. Tapaamisten välissä on pieniä omassa arjessa tehtäviä hyvinvointia tukevia harjoitteita.

Vanhempien kokemuksia kurssista:

”Kurssilla saa keskittyä itseen ja omaan jaksamiseen. Kun on pitkään huolehtinut vain muiden tarpeista, tämä tuntui erityisen hyvältä. Kurssi auttaa pitämään huolta itsestä.”

”Suosittelen osallistumaan, koska samanlaista tieto- ja itsetutkiskelukokonaisuutta ei muuten ole tarjolla. Lapsen sairastaessa elämä on kovin eristäytynyttä, joten kontaktit muihin, tekevät hyvää. Suosittelisin käymään kurssin siinä vaiheessa, kun hoidot ovat käynnissä.”

”Toisten tarinoiden kuuleminen auttaa ymmärtämään ja hyväksymään omat vastaavanlaiset tunteet ja kokemukset. Kurssilta sai rohkaisua ja paljon keinoja niin parisuhteeseen, omaan jaksamiseen ja lasten kanssa toimimiseen.”

Kurssin koko: max 8 kurssilaista

Seitsemän kurssitapaamista: 1.10., 8.10., 22.10., 29.10., 12.11., 19.11. ja 26.11. kello 17-19

Kurssia ei ole viikolla 42 (15.10) eikä 45 (5.11).

Muoto: Suljettu verkkokurssi, edellyttää sitoutumista kaikkiin kertoihin

Ohjaajat:
Anne Huolman, perheterapeutti, uusperheneuvoja ja perheterapeutti, erityisopettaja Maippi Huuskonen

Lisätietoa: anne.huolman@gmail.com

HAE MUKAAN KURSSILLE:

Hakemuslomake:

 ja QR-koodi

 

Tapahtumapäivät:
1.10.2024 klo 17:00 - 19:00
8.10.2024 klo 17:00 - 19:00
22.10.2024 klo 17:00 - 19:00
29.10.2024 klo 17:00 - 19:00
12.11.2024 klo 17:00 - 19:00
19.11.2024 klo 17:00 - 19:00
26.11.2024 klo 17:00 - 19:00