Oonan tarina

Tärkeintä on olla läsnä

“Mulle oli tullut lyhyellä aikavälillä paljon mustelmia ympäri kroppaa ja jopa suuhun. Lähdettiin niiden takia käymään päivystyksessä ja tutkimusten päätteeksi tiedossa oli, että mulla on syöpä. Vielä siinä vaiheessa ei tiedetty mikä syöpä”, Oona muistelee. Syöpiin erikoistuneen lääkärin diagnoosi varmistui luuydinnäytteen jälkeen Akuutiksi promyelosyyttileukemiaksi. Oonan hoidot alkoivat nopeasti diagnoosin jälkeen. Hän vietti sairaalassa useita viikkoja, joiden aikana hän pääsi parina iltana kotiin. “Ekan kerran pääsin kotiin käymään isänpäivänä”, Oona kertoo. 

Arki sairaalassa poikkesi voimakkaasti aktiivisen ja urheilullisen Oonan tavallisesta arjesta. “Lepäilin paljon ja katsoin esimerkiksi Netflixiä. Perhettä oli koko ajan läsnä ja kavereitakin kävi moikkaamassa”, Oona kuvailee arkea sairaalassa. Etenkin hoitojen keskivaiheilla hänen vointinsa oli heikko, eikä hän jaksanut nähdä ketään tai tehdä mitään. Kotiin päästyä olo oli väsynyt ja Oona nukkui paljon. 

 “Huomasin, että mulla on tosi rakastava perhepiiri” 

Vuonna 2020 alkanut Covid-19 Pandemia eristi Oonan voimakkaasti neljän seinän sisään “Olin juuri palannut takaisin kouluun, kun korona iski. Sairaalasta tuli tosi nopeasti ohje, että syöpää sairastavien on eristäydyttävä. En saanut nähdä kavereita, veljeä, isää tai mummia. Odottelin oikeastaan, että hoidot olisivat ohi ja pääsisin elämään vähän vapaammin”, Oona kertoo. Oonan hoidot lopetettiin vielä saman vuoden toukokuussa. Myös pandemiassa tuli suvantovaihe ja Oona sai elää kesällä jo suhteellisen tavallista nuoren elämää. 

Oonan hoitojen aikana sukulaiset ja ystävät vierailivat paljon sairaalassa. Monet tutut ja tuntemattomat olivat kiinnostuneita mitä Oonalle kuului, joka tuntui hyvältä. Suhde moniin läheisiin tiivistyi. “Huomasin, että minulla on tosi rakastava perhepiiri”, Oona kertoo. Myös negatiivisia vaikutuksia ihmissuhteissa näkyi. “Tuntuu, että jotkut, joita luulin ystäviksi, käyttivät hyväksi sitä tilannetta, että olen heikkoina ja ilkeilivät selän takana. Mulla ei oikein ollut silloin jaksamista tai mahdollisuutta puolustautua”, Oona kertoo. Myös somessa puhuttiin Oonasta ilkeästi. “Jotkut anonyymit esimerkiksi väittivät, että olen keksinyt koko sairauden ja, että haen vain huomiota. Jotkut olivat sitä mieltä, että pääsin tosi helpolla, mutta he eivät ole eläneet mun elämää eivätkä tienneet mitä se sairaus on”, Oona summaa. 

Yksi Oonalle tärkeä ihminen on ollut hänen mumminsa. Oonan mummi on sairastanut syövän Oonan ollessa yläasteella. “Mummi on aina ollut tosi huolehtivainen lapsiaan ja lapsenlapsiaan kohtaan. Kun sairastuin, hän kyseli usein miten voin ja huolehti, että olen syönyt. Mummi on mulle edelleen läheinen”, Oona kertoo. Myös muu perhe on ollut Oonalle tärkeä tuki. “Äiti vietti paljon aikaa osastolla kanssani ja huolehti tietenkin myös kotona”. Myös isän läsnäolo ja tuki oli korvaamaton. Kysyttäessä mitä Oona haluaisi sanoa ihmisille, jotka tukivat häntä sairauden aikana hän vastaa välittömästi “Kiitos, että olitte tukena ja kiitos, että jaksoitte”. Vinkkinä muille läheisille hän haluaa sanoa “Ole läsnä. Kerro, että olet tässä, jos haluat puhua. Se riittää”. 

 Mahdollisimman tavallista arkea 

Tänä päivänä 19-vuotias Oona yrittää elää taas mahdollisimman tavallista arkea. Hän työskentelee koripalloseuransa iltapäiväkerhossa ohjaajana ja viettää aikaansa poikaystävän sekä ystävien kanssa. Koripallo on edelleen lähellä hänen sydäntään, tosin treenit ovat nyt pienellä tauolla tapaturman seurauksena. Vaikka sairastettu syöpä onkin jättänyt Oonaan jonkin verran sivuvaikutuksia, hän suuntaa katseensa eteenpäin. “Syöpä on osa mun tarinaa, mutta en halua, että se määrittelee mua”, Oona pohtii. “Nyt odotan kovasti alkavaa kevättä ja, että pääsen nauttimaan kesästä”, Oona päättää. 

Teksti: Juuli Nakari 

Kuvat: Susanna Kekkonen