”Vapaaehtoistyössä jää aina itse saamapuolelle”

Sylva ry:n oven avaa aurinkoinen ja ystävällinen Mari Backlund. Hän on tällä hetkellä toimistossa yksin, kun muut työntekijät viettävät lounastaukoa ulkona. Backlund esittelee Sylvan tuotteita ja on niitä juuri pakkaamassa niitä tilanneille.

Backlund käy kerran viikossa Sylvan toimistossa postittamassa sekä tekemässä esimerkiksi Fuck Cancer -käsikoruja. Välillä hän järjestelee kaappeja ja uuteen toimiston muuttokin loi tarpeen monenlaiseen tekemiseen.

Backlund on eläkkeellä, joten aikaa hänellä on.

– Asun Töölössä, kävelymatkan päässä toimistolta. Vein tänä aamuna jo lapsenlapset kouluun. Ja ellen olisi Sylvan toimistomummona, roikkuisin luultavasti somessa tai katsoisin uutisia, jotka olen jo useampaan kertaan nähnyt, hän toteaa.

Matalan kynnyksen työ

Vapaaehtoistyön parhaita puolia on Mari Backlundin mielestä uusien ihmisten tapaaminen sekä tunne siitä, että voi olla lapsia hyödyttävän työn tukena.

– Olen tavannut nuoria ja lapsia, jotka ovat selviytyneet isoista terveyshaasteista. Se on laittanut myös oman elämäni arvomaailmaa uusiksi. Ei tee mieli valittaa turhista asioista.

Vapaaehtoistyön tekemiseen ei ole isoa kynnystä.

– Me ikäihmiset olemme jo tehneet kaikenlaista elämässämme, joten monet asiat sujuvat kuin toisella kädellä. Enemmänkin haasteena monille on se, että saa itsestään irti ja lähtee kotoa hetkeksi pois.

Backlund toteaa, että vapaaehtoistyössä jää aina itse saamapuolelle.

– Kyse ei ole siitä, että saisi jotenkin ’kirkkaamman kruunun’. Jos sellaisen kruunun saisi, jättäisin sen mieluummin lapsille, hän nauraa. Vapaaehtoistyön aktivoiva ja elämän sisältöä ylläpitävä luonne toimii hänen mielestään parhaimpana motivaationa.

– Jokainen voi myös löytää oman tapansa tehdä asioita – ja juuri niitä asioita, jotka itselle tuntuvat sopivan.

Kummitoiminnassa

65-vuotias Mari Backlund teki työuransa Finnairilla, mutta jo uransa aikana harrasti vapaaehtoistoimintaa työvuorojensa lomassa.

– Ensimmäinen impulssi vapaaehtoistoimintaan tuli siitä, että koin lapset ja lasten hyvinvoinnin tärkeiksi, onhan lapsissa ja nuorissa maailmamme tulevaisuus.

Backlund on toiminut Lastenklinikoiden Kummit ry:n toiminnan vapaaehtoisena jo vuodesta 1996. Kyseessä on suuri organisaatio.

– Olen tehnyt konsertteihin liittyvää työskentelyä, kuten myyntityötä ja puhelimeen vastaamista. Nyt minulla on jo ikää ja olen jättänyt kummityöskentelyn vähemmälle, mutta käyn siellä satunnaisesti edelleen esimerkiksi tekemässä postituksia.

Meilahdessa, 3 vuotta sitten järjestetyssä Potilaan oikeuksien päivä -tapahtumassa oli esillä erilaisia organisaatioista ja siellä Backlund tutustui lähemmin Sylvaan.

– Juttelin Anna-Elina Rahikaisen kanssa ja meistä tuli kaverit. Laitoin jossain vaiheessa Anskulle viestiä ja kysyin olisiko Sylvassa tarvetta vapaaehtoistyöntekijälle. Siitä se lähti.

Taustalla miehen menetys

Vapaaehtoistyö ei vaadi omakohtaista kokemusta esimerkiksi jostain sairaudesta. Tosin syövästä Backlundilla on omakohtaista kokemusta sitä kautta, sillä hänen miehensä sairastui jo vuonna 1993 leukemiaan ja eli viimeiset 9 kuukautta sairaalassa.

– Mitään ei voitu hänen hyväkseen tehdä. Olin silloin nelikymppinen ja minulla oli kaksi lasta. Poikani oli 4-vuotias ja tyttäreni 12-vuotias. Meilahden sairaalassa meillä oli useimmiten käytössämme yksityishuone, jossa saatoimme viettää ”perhe-elämää”.

Lastensa vuoksi äidin oli pakko jatkaa arkea miehen kuoleman jälkeen. Isästä puhuttiin perheessä myöhemminkin avoimesti ja luonnollisesti. Tytärtä auttoi ehkä myös kuntonyrkkeilyharrastus, jossa hän pääsi purkamaan tunteitaan.

– Pojalla oli selvästi menettämisen pelkoa, sillä hän ei halunnut olla öitäkään kaverinsa luona. Hän oli varuillaan ja seuraili väsymystilojani. Selvitin hänelle, että vaikka elämä on arvaamatonta, minulle ei tapahdu mitään sen vuoksi, että hän on vaikkapa kaverinsa luona.

– Tuohon aikaan ei vielä ollut vertaistukea saatavilla samaan tapaan kuin nyt, ja minusta tuntui, että olin harvinaisen nuori leskeksi. Sylvan toiminnassa vertaistuki on onneksi vahva toimintamuoto, lapset ja aikuiset pääsevät purkamaan tuntojaan sitä kautta.

Sydämellä lapset

Miehen sairastuminen sai Backlundin monella tavalla miettimään asioita.

– Sairaalassa ollessani mietin, että meidän aikuisten on ehkä helpompi käsitellä sairautta ja kuolemaa kuin lasten. Mietinkin, miten voisin olla avuksi nimenomaan lapsille. Silloin löysin Lastenklinikoiden Kummit.

Backlund ihmettelee monien kohtaamiensa lasten sisukkuutta. Kummitoiminnasta hän muistaa erään muutaman vuoden ikäisen pikkupojan, joka oli ollut isossa sydänleikkauksessa.

– Olin perheen emäntänä päivän ja jännitin etukäteen perheen kohtaamista. Poika kulki kuitenkin koko ajan perässäni ja puhua pulputti. Suorassa lähetyksessä hän päätyi Heikki Paasosen olkapäille. Kun perhe illalla lähti kotiin, totesin, miten paljon itse sain tästä pienestä pojasta.

Menneenä kesänä Backlund sai työskennellä Sylvan toimistolla muutaman potilaina olleiden vapaaehtoisen kanssa Fuck Cancer -korujen tekemisen merkeissä.

– Minulle oli erittäin antoisaa tavata nuoria, jotka olivat käyneet läpi syövän. Samalla olen kiitollinen siitäkin, että omat lapseni ovat saaneet elää suhteellisen terveen elämän.

Ikäihmisille tekemistä

Backlund arvelee, että monet eläkeläiset tekisivät ehkä mielellään jotakin juuri lasten hyväksi, mutta eivät välttämättä tiedä miten sen tekisivät. Hän kehottaakin lähestymään erilaisia järjestöjä ja kyselemään heidän toimintamuodoistaan.

Vaihtoehtoja onkin paljon. Vapaaehtoistyö voi suuntautua lapsiin, mutta myös vanhuksiin, monikulttuurisuuteen, kulttuuriin, taiteeseen, kehitys- ja katastrofiapuun, vammais- ja mielenterveystyöhön, saattohoitoon, koulumaailmaan jne. Jotkut tehtävistä ovat helppoja ja osaan jopa koulutetaan.

– Meille ikääntyneemmille naisille on vielä paljon tekemistä. Yhdelle sopii kahvilaemännän tehtävä, toiselle ryhtyminen vaikkapa koulu- tai toimistomummoksi, nauraa Mari Backlund.

Teksti ja kuvat: Merja Kiviluoma